19.10.2012

Oppia ikä kaikki

Smartin koulutukset ovat kovassa vauhdissa. Mukavinta siinä ovat olleet motivoituneet osallistujat. FloSpace tila selvästi innostaa ja aktivoi. Pöytäryhmisssä osallistujat ovat lähellä toisiaan ja yhteisöllinen vuorovaikutus on tällöin luentevaa. Smarttien monet mahdollisuudet ovat inspiroineet opettajia miettimään aivan uusia opetuksellisa ratkaisuja. Peruskoulutuksissa on rohkeasti sormeiltu ja kynäilty tauluja ja piirretty monenmoisia ihania kuvia. Jatkoissa on perehdytty Notebook-ohjemiston käyttöön. Innokaasti on myös etsitty Galleriasta omaan opetukseen materiaalia ja Activity toolkitistä mm. luokitteluun ja prosessien esittämiseen sopivia välineitä.

Me kouluttajat olemme vakuuttuneita Smarttien ja FloSpacen uutta luvasta vaikutuksesta. Syksyn olemme tehneet parityöskentelyä. Näin olemme pyrkineet tasalaatuisuuteen ja oman osaamisemme yhtenäistämiseen.  Olemme kouluksissa  "into piukalla". Tarkkana on välillä oltava, ettei oma innostus estä osallistujia.

Palaute on ollut kannustavaa:
     Innostava, motivoiva, uutta opetukseen, oman työn kehittämiseksi
    Tilat ovat erinomaiset.
    Koulutus sidoksissa opetukseen
    Mahdollisuus harjoitella omin käsin! 
    pieni ryhmä mahdollisti kysymykset ja konkreettisen harjoittelun.

Hannele

3.10.2012

Leiki, liimaa ja askartele - pedagogiikan hengessä!

Smartin peruskoulutukset ovat alkaneet täydellä teholla. Paljon hienoja oivalluksia, uusia ideoita ja mahdollisuuksia opetuksen kehittämiseen. Kovasti innokkaina uutta teknologiaa ollaan käyttöön ottamassa,
Mari






2.10.2012

Juhlien jälkeistä elämää

Avajaisjuhlat on juhlittu ja arki on taas astunut kuvioihin. FloSpacen ensivaikutelma sai todella hyvää  hyvää palautetta, ja juhlissa tapahtui paljon verkostoitumista. Kiitos vielä kerran kaikille avajaisiin osallistuneille, teitte kanssamme juhlasta todella onnistuneen! Tästä on hyvä jatkaa.

SmartBoard-koulutukset rullaavat omalla painollaan, ja halukkaita niihin riittää. DigiPron tarjoama tukikin alkaa tulla tutuksi yhteisöllemme, ja erilaisia tukimuotoja osataan jo hyödyntää.

Ilo on ollut nähdä koulutuksen käyneiden henkilöiden innostus uusien tekniikoiden käyttöönottoon. Ja nyt vaikuttaa siltä, että meille on syntymässä uudenlainen oman osaamisen ja asiantuntemuksen jakamisen ilmapiirikin :) Tässä "synnytyksessä" pyrimme me, DigiPro, olemaan edesauttava ja eteenpäin ajava voima.

Päivi