2.9.2012

Yhden naisen syksy 2011

Palaan vielä syksyyn 2011, joilloin olin yksin DigiPro-ryhmä.  Aikaansaannoksena syntyi idea siitä, mitä digitaalinen oppimisympäristö voisi olla fyysisine, virtuaalisine ja verkostomaisine ratkaisuineen. Netti tarjosi taas apuaan tässäkin asiassa. Erityisen innoittavat olivat DCL-konferenssin sivut, joilta löytyi asiantuntijoiden esityksiä ja videoita. NMC  (New Media Consortium) Horizon Project taas tarjosi näköaloja tulevaisuuden opetuksen teknologiaan.  Vuosittaiset raportit kiteyttävät lähitulevaisuuden teknologiaa.

Ajattelun ja pähkäilyn lopputulemana oli visuaalinen aihio digitaalisesta oppimisympäristöstä.  Marin, Marja-Riitan ja Päivin tultua mukaan syntyi kuvio, joka löyty  blogista kesäkuun kohdalta. Kuvio muuntuu ja muokkautuu projektin edetessä.

Viime syksynä oli toisaalta antoisaa, kun oli aikaa perehtyä ja ajatella. Toisaalta yksin oli vähän orpo olo.  Tänä keväänä asiat muuttuivat, kun muut  tulivat ryhmään innostuneina ja aktiivisina.

Hannele

27.8.2012

Tähtitaivasta etsimässä?!

Mielenkiintoinen lauantai, haastavien työtehtävien parissa on takana. Olin ryhmän toimesta valtuutettu työstämään, ryhmän jäsenten tunnistamista helpottavat, rintamerkit tulevia avajaisia varten. Homma suorastaan lensi eteenpäin, kunhan löysin tähtitaivaan paperille. Sen jälkeen sitten kankaanpainannan kokemukset auttoivat tekstin luomisessa :). Ja kivaa oli!

Rintamerkit ovat nähtävissä täydellisen valmiina 13.9 klo 12, kun vietetään FloSpacen avajaisia..
Mari

  

8.8.2012

FloSpace valmistuu

FloSpacen matka kohti innovatiivista ja yhteisöllistä oppimistilaa on ollut pitkä ja mutkikaskin aina välillä. Kuten aiemmin sanottua, uuden teknologian asentaminen vanhanaikaisiin tiloihin voi olla hyvinkin haasteellista ja nopeitakin ratkaisuja on täytynyt tehdä matkan varrella.

Tästä lähdettiin liikkeelle:





Toukokuussa onnistui jo SmartBoardinkin asennus:

Vanhat kalusteet lähtivät kierrätykseen kesäkuussa, heinäkuussa verhot ja elokuussa saapuivat uudet kalusteet.



Päivi